Yhteistyössä

Uniliitto ry
Afasia-ja aivohalvausyhdistys ry

Tiedotteet

Eteläisessä Hämeessä

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym­päristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja.

Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina.

Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa.

Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan. - Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan.

Arkisto

Vanhimmasta nuorimpaan
Molemmat silloin
Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
Viel' on muitaki sanoja, ongelmoita oppimia

tech
Karhuvuoren Terveyspalvelu Ky, Velhontie 1, 48350 Kotka, Finland
puh. 040 7475733, info@zafira.fi
Zafira-Shop Varastomyymälä: Kyyhkylänkuja 6, 48600 Kotka
Paytrail